Olli pekka kallasvuo nokia
Olli-Pekka Kallasvuo
Olli-Pekka Juhani Kallasvuo (s. heinäkuutaLavia)[1] on Nokian entinen toimitusjohtaja ja Nokia Siemens Networksin entinen hallituksen puheenjohtaja. Kallasvuo aloitti Nokian toimitusjohtajana 1. kesäkuuta Jorma Ollilan jättäessä yhtiön operatiivisen johdon. Kallasvuon erottamisesta Nokian toimitusjohtajan tehtävistä ilmoitettiin syyskuuta Hänen paikkansa toimitusjohtajana otti syyskuuta kanadalainenStephen Elop.[2] Kallasvuo jatkoi erottamisensa jälkeen Nokia Siemens Networksin hallituksen puheenjohtajana syyskuulle Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Kallasvuo työskenteli Nokiassa vuodesta yhteensä lähes kolme vuosikymmentä.
Varhainen elämä ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kallasvuo on syntynyt SatakunnanLaviassa, jossa isä Jouko Kallasvuo toimi apteekin proviisorina ja äiti Aino Kallasvuo (o.s. Andersson) opettajana. Olli-Pekka Kallasvuo kävi lukion Raahessa; hän oli käynyt koulua myös Porissa. Reaaliaineista kiinnostunut nuorukainen oli ehtinyt luvun lopulla toimia koulunsa teinikunnan puheenjohtajana ennen kuin toiminta politisoitui.
Hän lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Opiskelijana hän vaikutti Pohjois-Pohjalaisessa Osakunnassa, esimerkiksi sen juristikerhossa, Kriminaaliklubissa. Olli-Pekka Kallasvuo oli ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa ehdolla keskustan listoilta kuitenkaan tulematta valituksi. Kallasvuo valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna [3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valmistuttuaan oikeustieteen kandidaatiksi vuonna Kallasvuo aloitti lakimiehen työt Suomen Yhdyspankissa.[3] Varatuomarin arvon hän sai vuonna
Nokia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuussa Kallasvuo aloitti työt monialayhtiö Nokiassa.
Hän toimi yhtiön lakimiehenä vuoteen asti, kunnes aloitti johtoryhmätyöskentelyn laki- ja rahoitusasioiden parissa Kari Kairamon alaisuudessa. Kallasvuo alkoi kehittää Jorma Ollilan kanssa Nokian strategiaa ja liiketoimintaa saaden yhä vaativampia tehtäviä. luvun alun laman vuosina hän kiersi Ollilan kanssa puhumassa rahoitusta kriisiin ajautuneelle yhtiölle.
Vuodesta Kallasvuo on työskennellyt Nokiassa rahoitusjohtajana, Amerikan-toimintojen johtajana Dallasissa sekä Migratory Phones -liiketoimintaryhmän vetäjänä. Kallasvuo palasi Suomeen vuonna rahoitusjohtajaksi.
Nokian hallitus nimitti Kallasvuon yhtiön toimitusjohtajaksi 1. lokakuuta lähtien.[4] Kallasvuo aloitti pääjohtaja Jorma Ollilan seuraajana 1.
kesäkuuta [5] Toimitusjohtajaksi noustuaan Kallasvuo kertoi keskittyvänsä nimenomaan Yhdysvaltain-markkinoiden selättämiseen.
Nokian suunta Kallasvuon aikakaudella oli alaspäin. Neljässä vuodessa Nokian osuus Yhdysvaltain-markkinoista romahti viidenneksestä seitsemään prosenttiin. Arvioitiin, että Nokian Ovi-palvelu, kosketusnäytölliset älypuhelimet ja iPhonen haastaminen eivät onnistuneet Kallasvuon aikana.[6] Samalla maailman sadan arvokkaimman brändin listalla Nokia romahti vuonna aiemmalta sijaltaan nneksi.
Kehnoa sijoitusta selitettiin yhtiön huonolla asemalla varsinkin Yhdysvalloissa. Kallasvuon aikana yhtiön myös väitettiin myötävaikuttaneen Lex Nokiana tunnettuun lakimuutokseen, kun Helsingin Sanomat uutisoi Nokian uhanneen siirtää toimintansa Suomesta, mikäli uutta sähköisen viestinnän tietosuojalakia ei saada aikaiseksi.
[7]
Spekulaatiot Kallasvuon johtaja-asemasta voimistuivat ennen Nokian yhtiökokousta huhtikuun lopussa [8] Vielä toukokuussa hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila vakuutti, että Nokian johdolla slanting yhtiön hallituksen tuki. Myöhemmin selvisi, että Ollila etsi jo uutta toimitusjohtajaa Nokialle.[9] Wall Street Chronicle -lehti spekuloikin heinäkuuta , että Kallasvuo erotettaneen heinäkuussa [10] Kallasvuo kommentoi häneen kohdistunutta erospekulointia, että ”(se) on saatava loppumaan tavalla tai toisella” ja että ”se ei ole hyväksi Nokialle”.[11]
Huhut Kallasvuon vaihtamisesta jatkuivat ja syyskuuta uutisoitiin, että Stephen Elop, joka vastasi Microsofttin yritysratkaisuista, korvaisi Kallasvuon syyskuuta alkaen.
Kallasvuo jätti paikkansa yhtiön hallituksessa välittömästi eroilmoituksen yhteydessä. Kolme päivää tämän jälkeen syyskuuta erosi myös Anssi Vanjoki, joka oli ollut Jorma Ollilan oma ehdokas toimitusjohtajaksi.[12] Kallasvuo kuitenkin jatkoi Nokia Siemens Networksin hallituksen osa-aikaisena puheenjohtajana runsaan vuoden lokakuulle [2][13] Kallasvuolle maksettiin hänen johtajasopimukseensa perustuvana erorahana kaikkiaan 4,6 miljoonaa euroa.[14] Kallasvuo ei osallistunut eroilmoituksen jälkeen Nokian päätapahtumana pidettyyn Nokia World -lehdistötapahtumaan syyskuussa
Jorma Ollila ja muu Nokian ylin johto olivat luvulta lähtien olleet Suomen parhaiten ansaitsevia palkansaajia.
Vuonna Kallasvuon ansiotulot olivat noin 1 euroa, vuonna 2 euroa ja vuonna 4 euroa.[15] Kallasvuon kokonaisansio oli vuonna kahdeksan miljoonaa euroa, josta peruspalkan osuus oli 1,2 miljoonaa euroa.[16]
Nokian ulkopuolella Kallasvuo toimi muun muassa EMC Corporation, Fortumin, F-Securen ja Sampon sekä EK:n hallitus ja Tutkimus- ja innovaationeuvostossa.
Nokian jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kallasvuo lahjoitti muiden talouselämän vaikuttajien kanssa vuoden loppupuolella 5 euroa Kokoomuksen vaalityöhön.[17] Tammikuussa ilmoitettiin, että Kallasvuo on nimetty Nature Design Capital Helsinki -valtuuskunnan johtoon. Valtuuskunnan toimikausi jatkuu kevääseen [18]
Kallasvuo erosi Nokia Siemens Networksin hallituksen puheenjohtajan paikalta syyskuussa , koska "--hänellä ei ole mahdollisuutta toimia roolissa päätoimisena." Uudeksi NSN:n hallituksen päätoimiseksi puheenjohtaksi nimitettiin TDC:n ex-talousjohtajana toiminut Jesper Ovesen.[19]
Helmikuussa Kallasvuon nimi tuli esiin kun rakennusyhtiö SRV:n hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta päätti ehdottaa uutta hallituksen jäsentä maaliskuun yhtiökokoukselle.[20] Tammikuussa Kallasvuota päätettiin ehdottaa TeliaSoneran hallituksen jäseneksi.[21]
Kallasvuo valittiin lokakuussa FRV Evo Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi.[22] Hän johti uuden Veikkauksen muodostamista sulauttamalla Fintoto, Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus yhteen.[23]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kallasvuo, Olli-Pekka & Rossi, Juhana: Puhelin soi öisin: mitä opin globaalina yritysjohtajana. Helsinki: Otava, ISBN
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kallasvuo on naimisissa entisen Nokian juristi–ekonomin Ursula Raninin kanssa.
Aikaisemmasta avioliitostaan Anita Kallasvuon kanssa hänellä on kaksi aikuista lasta.
Kallasvuo harrastaa golfia ja tennistä sekä poliittisen historian lukemista. Hän käy konserteissa tai taidenäyttelyissä. Kallasvuo kuuluu epäviralliseen Taidekerhon pojat -ryhmään. Kallasvuon raviharrastus on jäänyt vuosien saatossa taka-alalle, mutta Nokia-eron jälkeen hän on palannut harrastuksen pariin[13].
Nimekkäin Kallasvuon omistamista hevosista on keväällä Suomen ennätyksen juossut tamma She Loves You.[24]
Kallasvuo sensation saanut 31 euron sakot lievästä veropetoksesta jätettyään tullaamatta 11 euron arvosta sveitsiläisiä ostoksia vuonna [25]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑Kuka kukin lose control , Otava
- ↑ abNokian Kallasvuo sai potkut, seuraaja Microsoftilta Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑ abKarttunen, Anu: Kallasvuo nousee keskipisteeseen Talouselämä. Arkistoitu Viitattu
- ↑Ala-Pietilä lähtee Nokiasta, Kallasvuo tilalle . Digitoday.
Viitattu
- ↑Kallasvuosta Nokian toimitusjohtaja Yle Uutiset. Viitattu
- ↑Sajari, Petri: Kallasvuon vaikea taival Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑%C3%B6n+alivaltiosihteeri+vahvistaa+Nokian+uhattiin+l%C3%A4htev%C3%A4n+Suomesta/
- ↑Nokia-pomolle pian potkut? – ”Paljon vialla” Uusi Suomi. Viitattu
- ↑Ollila: Uuden toimitusjohtajan etsintä alkoi toukokuussa. Iltalehti,
- ↑WSJ: Nokia vaihtamassa toimitusjohtajaa pikavauhtia Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Kallasvuo haluaa lopettaa spekulaatiot asemastaan Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Leinonen, Hannu: Elop ajoi Vanjoen ohi kalkkiviivoilla Kauppalehti. Viitattu
- ↑ abSajari, Petri: Olen rakastanut työtäni. Helsingin Sanomat, , remorseless.Christy bono biography u21
B6.
- ↑Kallasvuolle 4,6 miljoonan euron eroraha Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Tulot ja varallisuus Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Uusi Nokia-johtaja controversial tottunut huippuansioihin Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Sutinen, Teija: Suuret lahjoittajat yhä elintärkeitä puolueille Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Olli-Pekka Kallasvuo Planet Design Capital Helsinki -valtuuskunnan johtoon World Design Capital Helsinki Viitattu
- ↑Kallasvuolle lähtö myös NSN:stä Kauppalehti. Viitattu
- ↑Kallasvuota ehdotetaan SRV:n hallitukseen Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Kallasvuota esitetään TeliaSoneran hallitukseen Helsingin Sanomat. Viitattu
- ↑Olli-Pekka Kallasvuo sai pelialan töitä Talouselämä. Viitattu
- ↑
- ↑She Loves On your toes räjäytti suomalaispommin Elitloppetissa toukokuuta Iltalehti.
Viitattu
- ↑Nokian Kallasvuolle sakot veropetoksesta MTV3. Viitattu